sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Tauluhylly olohuoneeseen





Hankimme olohuoneen seinän piristykseksi tauluhyllyn, jonne laitoimme ensi alkuun muutaman taulun ja esikoisen tekemää taidetta. Tauluhylly on noin 10 cm syvä, joten se ei tule liikaa "seinästä ulos". Koska hylly on sohvan yläpuolella, sen sijaintiin vaikutti perheemme pisimmän jäsenen pituus. Hylly on nyt sijoitettu sellaiselle korkeudelle, ettei kukaan iske päätään siihen sohvalla istuessaan. Välillä pitää mennä käytännöllisyys estetiikan edellä näissä sisustusasioissa :) Tykkäämme itse siitä kovasti, ja vaihtelemalla tauluja tai valokuvia olohuoneeseen saa helposti tuotua pientä päivitystä. 

Olen pitkään myös pohtinut maton laittamista ruokapöydän alle, mutta en ollut aiemmin laittanut, koska epäilin sen olevan aika huono idea lapsiperheessä. Matto on nyt ollut ruokapöydän alla jo useamman viikon, ja onneksi pelko sotkeentumisesta alta aikayksikön on ollut aiheeton. Matto on materiaaliltaan villaa, ja itsessään hylkii likaa hyvin. Lisäksi siitä on ollut helppoa imuroida leivänmuruset. Matto on ostettu jo aikaisemmin meille, ja nyt se sai vain uuden paikan ruokailutilasta. Minusta se tekee viimeistellymmän ilmeen ruokatilalle.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Joululoman puuhia




Olemme viettäneet joululomaa kotoilun merkeissä rentoutuen ja yhdessäolosta nauttien. Tänä vuonna loma onkin ollut edellisiä vuosia pidempi pienen koululaisemme takia. Toisaalta tämä on ollut myös hyvä tauko töistä ja mieluusti olenkin jälleen palailemassa töiden pariin uutta intoa ja tarmoa puhkuen. Joulua vietimme kotona, ja joulutunnelmaa luomassa meillä oli oikein tuuhea kuusi, jonka lapset koristelivat pari päivää ennen aattoa. Kuusi koristaa edelleen olohuoneemme nurkkausta, ja melkeimpä tekisi mieli vielä antaa sen nököttää paikoillaan loppiaisen jälkeenkin.



Jouluherkkuja kävimme sulattelemassa Nuuksiossa yhtenä päivänä. Nautin suunnattomasti luonnossa kulkemisesta, ja lapsetkin tykkäävät ihmetellä ja tutkia ympäristöään. Välillä pysähtyimme syömään retkieväitä ja välillä vain katselemaan kalliomaastoa, sammalpeitteisiä kiviä ja niiden yläpuolelle kohoavia vanhoja korkeita kuusia. Kävely metsässä on kyllä parasta rentoutusta ihmiselle.



Seuraavaksi ajattelin jatkaa jälleen kaappien perkausta ja kierrättää sekä laittaa pois vuosien saatossa kertyneitä tavaroita, joita ollaan monessa muutossakin vain kannettu asunnosta toiseen ja ne ovat päätyneet kaappien perukoille odottelemaan - en edes tiedä mitä. Kaappien raivaus sopii erinomaisesti tähän vuoden vaihteen aikaan, joka on muutoinkin pullollaan lupauksia elämäntaparemonteista ja lehtien moninaisimpia diettiohjeita. Uusi vuosi on mukava aloittaa tavaramäärän osaltakin vähän kevyemmin.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!